sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Opinnäytetyö

Nyt se ois paketissa- ehkä hieman rönsyilevässä, mutta minun näköisessä paketissa- opinnäytetyö nimittäin. Jo innostusta jatko- opintoihin miettinyt..hhmm..
Vastoin omaa ja muiden arvauksia- taidan synnytyksen lisäksi saada jotain oikeesti tehtyä loppuun asti. :D

Ihana ilma ja laskettii ja laulettii
Loistava naurun säestämä päivä!:)

maanantai 9. helmikuuta 2015

Mieletön maailma <3

Tänään minua ei purtu, en saanut niin paljoa ruokaa syljettynä päälleni ja taisin 89% ajasta tänään olla Ancen suosiossa. Thanks for that!

Kasvattaminen- minua varoitettiin, että vauva aika on rankkaa, unohdettiin mainita, kuinka pelottavaa on tämä loppu on ;) pikkuinen kiipeää joka paikkaan, uhmaa, potkii ja huutaa, silittää ja suukottaa, seuraavassa sekunnissa juoksee ovea päin. Ihana arki,itkuineen päivineen. Olen siunattu ihanalla perheellä ja ystävillä. Tuore äiti, kun vielä olen. En tähän yksin pystyisi! Halusin kiittää kaikkia- tunnistatte varmasti itsenne! <3

Kuinka sitä koskaan uskallan tuittupääni laskea maailmalle!?- pysähtyisipä aika-
Kantoliinassa oli se pieni tyttö vielä hetki sitten, nyt liinassa niin iso tyttö, ettei se riitäkkään. Nuuhkutettava vauva aika meni- mihin? Pitää muistaa pysähtyä nauttimaan. Laskea rimaa ehkä hiukan ja antaa mennä vaan. Kun kaikkensa antaa. Suukottaa ja rakastaa. Se riittää.
:)

Juustokakku tuli omaksi iloksi pyöräytettyä. Uunileipiä- kuppi teetä ja kylpy. Arjen pienet hetket!<3

perjantai 6. helmikuuta 2015

Oh hoh

Se on se uhma- alku viikko menikin tähän päivään kuumeessa neidin osalta- minä itse tahtoa siis kerätty sisään ja noh- tänään se tuli oikein forcella :D ei kyllä tehty mitään ilman huutoa ..volyymia ja tempperanenttia löytyy. Kehen lie tullut?;)
Silti loppu hyvin- kaikki hyvin.
Sitten olis koulu tehtävien pariin- se valmistuminen häämöttää uhkaavasti ;)

maanantai 26. tammikuuta 2015

Oma tahto

Se kun kuulen " tuo a. Muistuttaa erästä pientä Lottaa niin kovin.."
Se 'minä itse' kausi alkanut-

Ei kelpaa syöttää, saatikaan pukea, auttaa leikeissä, välillä tulee hepuli kun nauran typyn touhuille..hän loukkaantuu.. Joka päivä oppii uutta ja miten suuri onkaan maailma pienelle mimmille ;)

Se pikkuinen Lotta- nyt vähän isompana katselee kuulemma kopiota itsestään..

Sori äiti :)

Ihanaa olla äiti ❤

lauantai 24. tammikuuta 2015

Rakkaus

Yli lässyn lää bloggaus- mut silti täältä tulee!
Olen onnellinen tässä ja nyt.
Kun sanat ei riitä kuvaamaan rakkautta omaa lasta kohtaan. Olen kiitollinen äitiydestä. Kuten varmasti me kaikki äidit.
Kuvat kertokoon tarinaa.
Ihanaa ja rauhallista loppu viikonloppua

perjantai 23. tammikuuta 2015

Arki

Se taas tuntu siltä- miltä? Tuoksut, kiire, äänet ja se pienen ihmisen onni. Siltä. Arki.
Niin kiire.samalla rauha. Jokaiselle merkitsee eri asioita- eri arvot. Mulle se on vain sitä. En olisi koskaan uskonut nauttivani tästä. Nyt en vaihtaisi päivääkään.

En kiirettä- en rauhaa.
En huutoa- en naurua.

torstai 22. tammikuuta 2015

Se tunne..

Voiko sisustamisesta jäädä riippuvaiseksi?- kyllä! Mulla varmaa vierotusoireita- pää täynnä ideoita- kaikki näyttää väärältä ..pitäs korjata,tuunata kaikkee..aaa...

Viikon vielä, kun malttais..pääsee tekemään tuttavuutta uusien tapettien ja pintojen kanssa. Uij jui....

Noh. Jospa luen sisustuslehtiä& ja haen lisä inspiraatiota.
Näihin tunnelmiin. Öitä!

Ps. Äidin taiteilija tuottanut paljon hienoja kuvia- ❤